sunnuntai, 11. joulukuuta 2011

Viime viikkojen puuhia



Viime viikonloppu hurahti Itä-Suomessa Kerimäellä ystäväpariskunnan mökillä. Olipas kiva olla luonnon helmassa rauhoittumassa arjen kiireistä! Mökki oli ihanasti järven rannalla ja naisväki ja koirat ehtivät ulkoilemaan kauniissa maisemissa sillä aikaa kun miehet kävivät vesillä. Pitkästä aikaa kamerakin pääsi mukaan ja oli oikein aikaa valokuvaukselle.

Tänä viikonloppuna Janen kasvattaja Suski kävi agiliitelemässä koiransa Pihkan kanssa JATin järjestämissä kisoissa täällä Jyväskylässä. Samalla palaveerattiin Janen pennutuksen tiimoilta. Näillä näkymin Janelle suunnitteilla pentuja vuoden 2012 loppuvuodelle.

sunnuntai, 11. syyskuuta 2011

Toko AVO 11.9.2011

Mitäpä sitä turhaan välipäiviä pitämään. Ajateltiin urakoidan Janen kanssa tämä viikonloppu oikein olan takaa. Aamulla lähdettiin ajamaan kohti Keuruuta. Siellä oli Keuruun Seudun Kennelkerhon järjestämä tottelevaisuuskoe. Koe pidettiin hiekkakentällä. Tällä kertaa otin Lukan mukaan Janen kiusaksi. Yritin luoda sellaista treenimäisempää tunnelmaa: Lukakin oli mukana, kuten normaalisti treeneissä ja pääsi ensimmäisenä autosta ulos tekemään toko-liikkeitä. Siinä odotellessa Janella into kasvaa.

Avoimessa luokassa oli kuusi osan ottajaa, me oltiin suoritusvuorossa viimeisenä. Tuomarina toimi Juha Kurtti. Paikalla makuu meni vähän penkin alle, mutta se olleellisin oli kunnossa, eli koira pysyi maassa :D. Yksilösuorituksessa sain rauhoiteltua Janea pikkuisen hetken ennen kehään menoa ja se olikin "selvästi" (ainakin omistajan silmissä, ehkä oikeampi ilmaisu olisi hiukkasen :D) rauhallisempi kehässä kuin eilen :D Koska Jane oli hiukan rauhallisempi keskittyi se myös paremmin, eikä liikkeissä ollut niin paljon ylitseampuvaa innokkuutta. Pistesaldo tänään 186 pistettä ja Kunniapalkinto sekä sijoitus 1/6.

Tulokset:
Paikalla makaaminen: 10
(Tässä tuomarilta meni kyllä meidän kämmäykset ihan ohi. Jouduin antamaan Janelle kaksi käskyä sekä maahan menossa, että ylösnoustaessa. Sanoin käskyt isoon ääneen ja sen jälkeen kuin muut olivat jo käskyt antaneet, eli oikeampi pistesaldo olisi varmasti ollut 6-8 välillä. Pienempi pistesaldo ei ois meidän ykkössijaan vaikuttanut sillä seuraavat koirakot olivat aika kaukana, mutta meidän henk. koht. pistesaldoon tietysti sillä olisi ollut vaikutusta. Paikkamakuussa piilo oli todella kaukana kentästä ja se vähän ainakin minua jänskätti. Yksi koira myös nousi paikalla makuussa ja ohjaaja pyydettiin kentälle kytkemään koira. Pääasia oli, että Jane pysyi maassa. )
Seuraaminen taluttimetta: 10

(Jane oli heti alussa rauhallisempi kuin eilen, eikä seuraamisessa esiintynyt mitään ylilyöntejä kuten pomppimista tai edistämistä)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10

(Tämä taisi mennä nyt niikuin treeneissäkin)
Luoksetulo: 8

(Tuomari olisi halunnut pysähtymisen olevan nopeampi. Omasta mielestä Jane pysähtyi tosi äkkiä, mutta ehkä mun käsky tuli vähän myöhässä merkkiin nähden. Ois kiva nähdä tämä videolta)
Seisominen seuraamisen
yhteydessä: 10
(Peruslaatua)
Noutaminen: 10

(Tämänkin noudon Jane teki aika vauhdikkaan innokkaasti, mutta kuitenkin mielestäni vähän alemmalla temmolla kuin eilisissä kisoissa. Tuomari sanoi että seuraavissa luokissa nouto saisi olla hieman hallitumman ja siistimmän näköinen. Koira voisi siis tehdä noudon hieman rauhallisemmin ja suoralinjaisemmin ja jättää kaikki ylimääräset vallattomat loikat pois:D)
Kauko-ohjaus: 8
(Jouduin antamaan kaksi ylimääräistä käskyä, yhden molemmissa istumisissa)
Estehyppy: 9

(Hyppy oli hyvä, jälleen luoksetulossa tunki kuonon liivin alle, mutta ei varsinaisesti tökännyt/törmännyt niin kuin eilen)
Kokonaisvaikutus: 10
(Tuomari kehui erityisesti meidän seuraamista ja mun käskytystä sekä yhteistyötä. Tuntui tykkäävän meistä kovasti. Ja sanoi, että anna koiran olla näin innokas vielä ainakin vähän aikaa (viittasi lähinnä ylempien luokkien suorituksiin, joissa ei välttämättä tarvis sitä VALLATONTA innokkuutta enää niin näkyä).
YHTEENSÄ: 186 pistettä ja KP

Ruusukerinsessa

Kuva terveiset myös Lukalta!

Luka ei ollut ollenkaan niin häiriötä ottava Keuruun kisapaikalla. Sehän tottisteli mun kanssa sielläkin! Toki nenä painui maahan aina väliajoilla ja kun mentiin lähelle jotain pusikkoa missä koirat oli käyneet lirillä mutta oikeasti ihan yllättävän hyvin se oli innostunut minun kanssa tekemään. Varmasti kehässä ne paikat missä muutkin on maanneet ja jossa sen pitäis seistä tai maata paikallaan olis vaikeita, mutta oishan se joskus ihan kiva antaa pojalle mahdollisuus näyttää minkälaiseen suoritukseen se pystyis!

Sinä samana iltana kun käytiin tuossa pari iltaa sitten treenaamassa ennen kisoja ja Jane ei halunnut tehdä mitään kun maa oli märkä, niin Lukahan teki kaiken ihan täydellisesti niin kaukokäskyt kuin luoksetulotkin. Vitsailinkin Ollille, että taidankin ottaa Lukan kisoihin :D Otin sen kanssa ensimmäistä kertaa ikinä luoksetulon pysäytyksen ja kun huusin paikka niin sehän pysähtyi. Ajattelin että Luka on tässä varmaan aika hyvä ja päätin korottaa panoksia, pyysin Lukaa jatkamaan luoksetuloa ja huusin maahan, kenttään painui, ei mitään ongelmaa. Eli mitä sitä turhaan treenailemaan, kisoihin vaan, voittajaan tai vaikka erikoisvoittajaan, meillä nimittäin tehdään sen mukaan kun ohjaaja antaa ohjeita :D On mulla vaan kaksi hienoa koiraa!

lauantai, 10. syyskuuta 2011

Toko AVO 10.9.2011

Päästiin Janen kanssa pitkästä aikaa kisaamaan, kun Pieksämäellä järjestettiin toko-kisat. Ensimmäinen startti AVO-luokassa oli siis edessä. Tuomarina Riikka Pulliainen, oikein mukava ja asiallinen. AVO-luokka oli päivän ensimmäisenä vuorossa ja merkitty alkavaksi jo klo 9. Säännöt kun velvoittavat olemaan paikalla 1/2h ennen kisoja ja ajomatkaakin oli reilun tunnin verran suuntaansa niin herätyskello soitti ihanaa sävelmää jo 5.45. Matkaseuraksi kisoja katsomaan lähti myös Mona, ja sainkin nakitettua hänet kuvaamaan meidän kisasuorituksen.

Olin ajatellut että treenaan enemmän näitä kisoja varten, mutta jotenkin se aika on vaan humahtanut ja viime viikonloppuna tajusin etten ollutkaan treenannut paljon yhtään. Päätinkin sitten soittaa Sannalle, josko hän pääsisi Lugan (Hoffenheimin Bulvanus) kanssa treenaamaan tokoa. Se sopi heille ja käytiin sitten sunnuntaina vähän treenaamassa. Sannalta ja Lugalta, jotka ovat jo AVO luokan läpäisseet sain arvokkaita vinkkejä ja suoritusohjeita AVO-luokkaan. Se oli myös silmät avaava päivä monessa suhteessa. Tajusin, että kaukokäskyt ja luoksetulon pysäytys ovat vielä aivan vaiheessa. Hyppyäkään ei olla otettu moneen viikkoon ja silloinkin olen hypyyttänyt Janea vain esteen yli, en vaatinut minkäänlaisia AVO-luokan kiemuroita. Viime viikolla otettettiinkin sitten kaukokäskyt ja luoksetulon pysäytys tehotreeniin. Kaukokäskyt sain toimimaan aika pienellä vaivalla, mutta luoksetulon pysäytys ei lähtenyt millään toimimaan. Jane valui aina lähemmäs ja lähemmäs. Kaksi päivää ennen kisoja päätin vaihtaa merkin käskysanasta käsimerkkiin ja sitä ehdittiin treenata vain muutama kerta.

Eilen kävin vielä palauttamassa itseni maan pinnalle. Ajattelin että tehdään vielä nuo kaukkarit ja luoksetulon pysäytys. Täällä oli satanut koko päivän ja kenttä oli märkä muttei vetinen. Janen sai pakottaa maahan (makupalan avulla) ja se yritti viimeiseen asti pitää kyynärpäät ja mahan irti maasta. Kaukokäskyissä Jane näytti mulle ainakin mielessään keskisormea: "juman kauta akka, kun halusit mut tänne maahan niin täällä pysyn". Tein muutaman toiston ja aina sama juttu. Luoksetulon pysäytys menikin sitten paremmin. Jännä juttu mutta ainakin jännitys laukes siltä illalta ihan täysin. Ollikin tuumas, että hyvällä tuurilla saadaan just ja just 160 pistettä mutta todennäköisemmin pistesaldo olisi jotain 120 luokkaa :D. Kisaan lähdettiin siis aika lailla sillä mielellä, että tietyt liikkeet on hyvässä hallussa, tietyt menee onnistuessaan nappiin mutta epäonnistuessaan aivan penkin alle ja ne oli siis vielä aika huteralla pohjalla (mitäpä muuta se vois olla kun vielä paripäivää ennen kisoja vaihdetaan tekniikat ihan toisiin (luoksetulo)) :D. Joidenkin liikkeiden kohdalla onnistuminen oli lähinnä toivon varassa. Tyyliin, "kyllä se Jane osaa hypätä esteen yli käskystä, istua käskystä ja tulla luo käskystä, toivotaan että se tekee ne myös ketjussa käskettäessä :D.

Kisat järjestettiin onneksi hallissa, joten sateista ja märästä maasta ei onneksi ollut harmia. AVO-luokassa kisaajia oli 9. Jane oli koko ajan innokas, mutta liike suorituksissa ei ollut sellaista tarkkuutta kuin treeneissä. Mulla on vielä vähän opeteltavaa tuon koiran virittelyn suhteen, se on ehkä aavistuksen liian korkeassa vireessä pystyäkseen tekemään täysin keskittynyttä suoritusta. Toisaalta voi myös olla kyse siitä, että Jane tekee vähän sinne päin, kun en kisoissa voi korjata sitä missään vaiheessa lepsusta työstä ja se ajattelee työn olevan riittävän hyvää. Joka tapauksessa kisa meni hyvin ja koira oli innokas, eikä mikään liikekkään mennyt ihan täysin mönkään joten pistesaaliiksi saatiin 177 pistettä eli ykköstulos. Oltiin myös sijalla 3/9.

Tässäpä osa-alueet:
Paikalla makaaminen: 10
(Oli valppaan näköinen kun tulin piilosta ja katsoi eteenpäin, jossain vaiheessa oli vilkassut sivulle, mutta oli ollut tarkkaavaisena koko ajan.)
Seuraaminen taluttimetta: 9
(Paljon huonompaa kuin treeneissä. Alussa väljyyttä, keskivaiheilla kontakti hävis, lopussa koira edisti kohti treenireppua)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8 1/2
(Tuomarin mukaan koira meni nopeasti alas, mutta laittoi kyynärpäät maahan vasta pitkän ajan kuluttua. Oisko eilisestä jäänyt vähän inho päälle, ei tätä yleensä tee, jos maa ei ole märkä.)
Luoksetulo:10
(Tämä oli hyvä, kannatti vaihtaa tekniikkaa pari päivää ennen kisoja)
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Tämäkin mielestäni meidän tasoon nähden normaali hyvä suoritus, mutta mun käsky on vähän hidas, joten koirakaan ei pysähdy aivan seinään.
Noutaminen: 9
(Koira lähti kauhealla vauhdilla ja loikkas kapulan kimppuun ja toi sen mulle pienellä kaarteella ihan hyvään luovutusasentoon. Normaalisti tekee paljon hillitymmin ja "kauniimmin")
Kauko-ohjaus: 6
(Lähdössä Jane ei mennyt ensimmäisestä käskystä maahan. En tiedä mitä tapahtu, ei tuollaista tee normaalisti joku yhteyskatkos siinä oli kun sillä ei ilmekkään värähtänyt, ihan niiku se ei ois kuullu koko juttua. Jouduin siis pyytämään toisen kerran maahan. Kaukokäskyissä nousi ensimmäisen kerran vasta toisesta käskystä ja viimeisessä maahanmenossa ennakoi niin et just vähän ennen käskyä lähti laskeutumaan.)
Estehyppy: 9
(Törmäs vähän muhun luoksetulossa)
Kokonaisvaikutus: 10
(Tuomari tykkäs Janen innokuudesta ja meidän yhteistyöstä)
YHTEENSÄ: 177

tiistai, 30. elokuuta 2011

Janen luonnetesti

Jane oli ilmoitettu 28.8.2011 pidettyyn luonnetestiin Jyväskylään Palokkaan. Tuomareina luonnetestissä toimivat Marco Vuorisalo ja Katri Leikola. Luonnetestipaikka oli aika haastava koiralle, kun yleisö oli niin lähellä testausaluetta. Meilläkin oli yleisössä paljon treenikavereita ja perheenjäsenkin. Koirat keskittyivät kuitenkin testiin eivätkä pyrkineet kesken testin yleisön joukkoon.

Janen testi meni kuta kuinkin odotettuun malliin. Ainoastaan puollustus osiot olivat minulle kysymysmerkkejä, sillä meille ei ole normi elämässä tullut mitään uhkaavia tilanteita vastaan. Jane toimi Lukaa ärhäkämmin puollustustilanteessa, mutta ei kuitenkaan antanut mitään merkkejä siitä, että olisi valmis käyttämään hampaitaan. Tilanne voisi tietysti olla toinen jos minäkin käyttäytyisin hätääntyneesti. Uhkaustilanteissa Jane kuitenkin pysyi koko ajan tilanteessa, eikä yrittänyt lähteä karkuun ja haukkui uhkaa kohti. Vähän etäisyyttä on välillä syytäkin ottaa uhkaan, mutta silti rintamasuunta pysy hyvin uhkaa kohti. Pimeässä huoneessa Jane oli vähän vaisumpi kuin olisin osannut odottaa, mutta ehkäpä siinä alkoi Janella jo painaa testin kuorma eikä pimeässä huoneessa liikkuminen ollutkaan enää kovin vapautunutta. Jane löysi myös ennen minua tuomarit ja Jane olisi ehkä kaivannut heiltä vähän vahvistustusta ja kehuja, kun mitään ei kuulunut vaan tuomarit vaan seisoivat jäykkinä niin alkoi Janeltakin vähän usko loppua. Lopulta Jane kuitenkin minut löysi. Tynnyristä ja kelkasta Jane palautui äkkiä mutta haalari pääsi pelästyttämään Janen pahemman kerran ja siitä jäikin Janelle vahvempi muistijälki.

Tuomarit luonnehtivat Janea niin, että taistelutahto on se Janen "juttu" ja sillä se yrittää selvitä tilanteesta kuin tilanteesta. Pimeässä huoneessa, jossa ei voikaan taistella onkin sitten keinot vähän vähemmässä. Janella on tuomareiden mielestä KANTTIA :). Koiraa saatiin kuitenkin testissä kuormitettua ja pehmeyttäkin testissä näkyi (muun muassa tuossa haalari kohdassa). Myös ohjaaja sai kiitosta koiran kehumistavasta :D

Tässäpä olisi videota testistä katseltavaksi!

video

torstai, 25. elokuuta 2011

Epäviralliset möllikisat

Meillä oli tänään viikottaisissa agilitytreeneissä möllikisat. Koirakoita oli paikalla kaksi peruskoirakkoa sekä yksi vieraileva osaavampi koirakko. Luvassa oli siis vähintään ykkösluokan hyppyrata, eli kontakteja ei radalla ollut. Radalla oli ensin kolmen esteen alkusuora, hyppy, rengas, hyppy ja sitten yhdeksänkymmenen asteen kulmassa seuraava hyppyeste, josta putkeen. Putkesta takaisin edellisen esteen yli ja pöydälle. Pöydän jälkeen jatkettiin hieman haastavampi estekuvio ja sitten taas putki ja kaksi hyppyestettä.

Osaavampi koirakko pääsi aloittamaan radan ja me saatiin katsoa suorituksesta vinkkejä. Kyseisen parin pöytä meni läpijuoksuksi ja koira jätti renkaan hyppäämättä. Sitten oli meidän toisen peruskoirakon vuoro. Heillä oli vähän ongelmia siinä, ettei koira meinannut pysyä paikoillaan lähdössä. Koira varastikin lähdössä ja ohjaajalla oli tästä johtuen kiire pöytään asti ja niinpä muutama kohta radalla meni vähän hermoiluksi, kuitenkin virheettä. Pöydällä ei koira myöskään pysynyt vaan pöytä piti ottaa uudestaan kolmeen kertaan, jonka jälkeen rata meni jälleen ihan mukavasti. Lopussa tais tulla vielä joku kielto. Viimeiseksi oli meidän vuoro. Jane pysyi hienosti alussa odottamassa ja sainkin siihen parin esteen etumatkan. Alku rata meni todella hienosti. Pöydälle hidastin Janen vauhtia vähän liiaksikin, mutta muuten se sujui hyvin. Myös loppupätkän ohjauskuvio meni nappiin, mutta kahden viimeisen hyppyesteen ohjaus levisi, josta johtuen Jane teki turhan suuren karteen, eikä oma paikkakaan ollut hyvä, vaan olin menossa viimeisen esteen siivekettä päin. Niinpä viimeiseltä hyppyesteeltä kielto ja uusinta hypyltä riman pudotus joten virhepisteitä 10. Aikakin oli ihan mukava, hävisimme muistaakseni vain muutaman sekunnin Janea puolet pienemmälle vauhtitykille ja kun ottaa huomioon, että heilläkin pöytä meni läpijuoksuksi... Tällä tuloksella liikeni sija 1/2. Olin kyllä aivan mielettömän tyytyväinen meidän suoritukseen! Jane toimi ihan loistavasti, seuras ohjausta ja suoritti kaikki esteet varmasti. Saatiinpa palkkioksi pientä purtavakin, minä sain Pepe-lakun ja Jane pihvitikun.

Parin viikon päästä alkaa JAT:lla syysjakso ja me saatiin iloksemme paikka myös syksyn ryhmästä. Syksyllä ollaan Janen kanssa möllitason ryhmässä ja saatiin samaan ryhmään myös toinen hovawartkoirakko Mona ja Luna (Damirazin Gaunis Gimma), joten innolla kohti uutta agilitykautta! Kuka tietää, ehkä jo ensi syksynä kisataan virallisissa epävirallisissa kisoissa :D

keskiviikko, 24. elokuuta 2011

KeHo:n treenit

Tiistaina oli taas minun vuoroni vetää KeHo:n toko/tottis treenit. Paikalla oli taas ihan mukava määrä koirakoita, vaikka keli ei meitä suosinutkaan. Treenien alkuvaiheessa satoi oikein kunnolla ja koirat saivatkin tottistella sadeasuisten ihmisten keskellä. Koirat eivät tuumanneet mitään lepattavista sadetakeista, vaan liikkeiden suoritus sujui niiltä ihan normaaliin malliin. Lainehtiva maa sen sijaan teetti muutamalle pientä epäröintiä. Päätettiinkin jättää pääasiassa istumiset ja maahanmenot tekemättä, vaikka siinä tilanteessa olisi toki voinut harjoittaa koiraansa toimimaan kelissä kuin kelissä :D

Me hiottiin Janen kanssa muutamaa Avo liikettä: kaukokäskyjä, hyppyä, noutoa sekä luoksetulon pysäytystä. Liikkeet on ihan ok mallilla, mutta toistoja ja viime hetken viilausta saa vielä tehdä ennen kisoja. Janen kanssa on taas päässyt pohtimaan, että miten joku tietty liike olisi parasta yrittää opettaa juuri Janelle.. saapa nähdä miten mun metodit pelittää tosi toimissa ;D Viikonloppuna olisikin sitten tiedossa Janen luonnetesti, toivottavasti saan videoitua sen.

Lukan kanssa tehtiin totuttuun tapaan Alo luokan liikkeitä. Lukan kanssa ollaan menty eteenpäin siinä, että se on nykyään innokas ja keskittynyt tekemään minun kanssa. Välillä kun kentällä on toisia koiria tai kentällä on ollut aiemmin muita koiria, niin kuin eilenkin useampi narttu ja pentukin, niin välillä nenä vie mennessään, mutta Luka lopettaa haahuilun heti kun käsky tulee tehdä jotain muuta. Pitkä seuraaminen on juuri siksi haastava, kun käskyn saa antaa niin harvoin. Lukalle tekis hyvää käydä jossain vieraassa porukassa treenaamassa aina välillä ja sitten jos siltä tuntuu niin pitäis pohtia sitä palkkausvälin pidentämistä.

tiistai, 9. elokuuta 2011

Jänis istui maassa...

Ollaan käyty aina välillä pyöräilemässä ja se onkin sujunut ihan mukavasti. Pyörälenkillä koirat saa painella reipasta ravia, ja se tekee varmasti hyvää niiden lihaskunnolle. Aiemmin olen pitänyt koirilla kuonopantaa yllättävien tilanteiden varalle, jos olen pyöräillyt kaupungissa. Nyt muutaman viime kerran olen pitänyt koirilla pelkkiä valjaita. Ensimmäinen lenkki meni tosi kivasti, eikä minkäälaisia vaaratilanteita tai hallintaongelmia ollut. Toissa päivänen pyörälenkki olikin sitten aikamoista haipakkaa! Oltiin aika myöhään liikkeellä ja city-pupuja tuntui tulevan vastaan vähän väliä. Lukahan ei niistä välitä juurikaan, mutta JANE! Neidin mielestä tien yli vilistävä pupujussi on lähes vastustamaton juttu. Ekan pupun kohdalla sain Janen pidettyä aisoissa, mutta toisen pupun kohdalla en voinut muuta kuin päästää irti :/ Olipas järkyttävää katsoa kun koira säntää lähiöalueella pupun perään. Muutamassa sekunnissa Jane katos jo näkyvistä enkä enää tiennyt mihin suuntaan se lähti. Kauhulla ajattelin lähellä menevää hieman isompaa tietä ja näin jo sieluni silmin Janen säntäilemässä siellä autojen välistä. Olli ja Luka lähtivät tien suuntaan ja minä pujottelemaan asuinalueen pikkuteitä. Heti kohta vastaan tuli länsiylämaanterrieriä ulkoiluttava mies ja kysyin häneltä, ettei hän ollut sattunut näkemään vaaleata koiraa. Mies oli nähnyt Janen ja viittoi suuntaa mihin se oli mennyt. Onneksi Jane oli lähtenyt jatkamaan rannan suuntaisesti, eikä ollut mennyt tiellepäin. Huutelin rantatiellä Janea ja vähän ajan päästä tien toisesta päästä alkoi lähestyä minua kohti juokseva koira. Vähän ennen minua Jane pysähtyi seisomaan epäilevän näköisenä, ihan niin kuin se olisi miettinyt, että olenko se todella minä. Lopulta Jane kuitenkin juoksi mun luo kieli polvissa roikkuen, käytiin rannassa juomassa vähän vettä ja lähdettiin sitten etsimään Ollia ja Lukaa. Jane oli aivan maitohapoilla ja käveli vähän aikaa epäpuhtaasti hieman toista etujalkaa ontuen. Eipä siinä auttanut kuin kääntyä kotiinpäin ja mennä hiljalleen. Kotimatkalla nähtiin vielä tien yli menevä sorsajoukko (joiden perään Jane olis aivan vimmalla mennyt) ja yksi tien yli menevä pupu, jonka perään Jane jälleen yritti sännätä, mutta sain pysäytettyä sen. No, lopulta päästiin kuitenkin koko joukko kotiin ehjin nahoin, mutta päätin kyllä, että etenkin ilta-aikaan Jane juoksee kuonopanta päässä, ihan omaksi parhaakseenkin.

No ei tässä vielä kaikki. Noin viikko sitten Jane lähti kissan perään. Onneksi heti kohta takaa-ajon lähdettyä käyntiin kissa löysi puun johon kiivetä ja takaa-ajo päättyi siihen. Kävin vielä seuraavana päivänä tarkistamassa, että kissa oli päässyt puusta alas...

Eilen oltiin metsässä ja EIKÖHÄN JANE TAAS LÄHTENYT JONKIN PERÄÄN. Onneksi nyt ei ollut teitä lähistöllä, eikä ainakaan tarvinnut sitä pelätä, että koira juoksisi auton alle. Siinä me sitten Lukan kanssa istuskeltiin ja odoteltiin, että Jane tulisi takaisin. Aika kauan sillä meni, ja ajattelin jo huolissani, että toivottavasti ei juokse liian kauas ja joudu eksyksiin. No kyllä se sitten lopulta tuli kun sitä viheltelin. Taas roikkui kieli polvissa ja vilvottellu syvässä lätäkössä maistui.

Kysymys kuuluu, voiko saallille lähtemisestä kieltää ja rankaista?! Itse olen suhtautunut niin, että kun se on viettitoiminto niin ei siitä voi kieltää eikä rangaista, koska koira ei voi mitään reaktiolleen. Olli kuitenkin sanoi, että kyllähän nälkä on sekin vaistomainen toiminto ja silti koiraa kielletään kun se esim. varastaa ruokaa, vaikka koiran näkökulmasta koirahan vaan hankkii itselleen ruokaa selviytyäkseen hengissä. Samoin toisille koirille rähjääminen on sekin viettien ja vaistojen ohjaamaa toimintaa, ja siitäkin kielletään ja opetetaan koiraa toimimaan toisin. Joten eikö samalla logiikalla koiraa voisi kieltää ja rankaista, jos se yrittää nykäistä tai rynnätä saaliin perään? Jos koira on päässyt karkaamaan saalliille, ja tulee lopulta takaisin, silloin taas on myöhäistä rankaista.