tiistai 22. helmikuuta 2011

Agilitykisat

Viikonloppu meni agiltykisoissa. No eihän me tietenkään missään kisaamassa olla oltu, vaan talkoolaisena Jyväskylän Agility Teamin ensimmäisissä hallikisoissa. Kisat sujuivat vallan mukavasti ja talkootyön sivussa sai katsella mahtavia kisasuorituksia. Ihanaa oli myös se, että kisaajista löytyi niin nuorempaa kuin vanhempaakin väkeä sekä naisia että miehiä ja kaikki yhtä innoissaan lajista. Yksi vanhempi naisihminen jäi erityisesti mieleen. Sekin on jo hienoa, että jaksaa noin vanhempana vielä aktiivisesti harrastaa, mutta se on jo oma lukunsa, että on vielä innostunut kisaamaankin! Eikä turhaan, sillä olihan hän yhdellä radalla palkintopallisijallakin koiransa kanssa!

Muuten täällä odotellaan kevättä ja hieman lämpimämpiä kelejä. Agility-treenit eivät ole vielä päässeet alkamaan, kun pakkasrajat ovat paukkuneet viikko toisensa jälkeen rikki. Samoin on ollut toko-treenien laita. Keski-Suomen hoffitkin treenaavatkin pahimpien loskakelien aikaan JAT-tila-hallissa, niin ei tarvi kahlata nilkkoja myöten solskeessa. JAT-tilassa saamme käyttöömme myös PK-esteet, jospa siis uskaltautuisi sitten niitäkin kokeilemaan. Toko Avo liikkeet olisivat varmaan ihan kohtuullisella tasolla, kun vaan tarkenisi joskus pihallekin treenaamaan. Eilen otettiin sisällä luoksetulon pysäytystä ja se ainakin toimi aikalailla kivasti.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Agilitya tauon jälkeen

IHANAA, MAHTAVAA, IHANAA, MAHTAVAA!!!!!
Käytiin tänään kolmestaan (Minä, Luka ja Jane) treenaamassa agilitya noin puolen vuoden tauon jälkeen. Oli niin KIVAA, HAUSKAA, KIVAA, HAUSKAA, KIVAA ja sitä rataa!!!!

Ensin käytiin surkuhupaisa lämmittelylenkki metsäautotiellä, josta oli aurattu vain n. 100m ympyrä puunhakupaikan kohdalta. Yritettiin kyllä lähteä kävelemään auraamatonta osuutta, mutta eihän siitä mitään tullut. Luka hyppäsi rohkeasti ensimmäisenä hankeen upoten sinne täysin. Koira oli hieman häkeltyneen näköinen kivutessaan pois hangesta. Minähän en vielä tästä lannistunut, vaan ajattelin, että ei se nyt niin paljoa voi upottaa ja päätin kokeilla onneani. Upposin hankeen sitten reittä myöten ja päätin, että ilman lumikenkiä kaikille kolmelle ei meillä ole sinne mitään asiaa. Niinpä me sitten kierrettiin puolituntia sitä 100m puunhakupaikan silmukkaa ja heiteltiin keppiä.

Lämmittelyn jälkeen päästiin itse asiaan. Ajettiin hallille, rakentelin jonkinmoisen radan ja hain Lukan halliin. Otettiin helppoja esteitä, koska Lukalla ei ole juurikaan kokemusta agilitysta. Pujoteltiin lyhyt sarja keppejä, otettin putkea, rengasta ja aitoja. Luka oli niin innokas ja yhteistyökykyinen kuin vain voi olla. Siellä se viiletti aivan innoissaan menemään ja teki kaiken niin hienosti, vaikka kokemusta ei juuri ollutkaan. Otettiin myös parin esteen sarjoja ja nekin onnistuivat esteistä riippuen kohtuullisesti tai erittäin hyvin. Taas pisti silmään, että Luka on tosi hyvä hyppäämään aitoja. Sillä on hyvänoloinen hyppytekniikka ja se suorittaa hypyt varmasti. Lisäksi mukavaa on se, että se ei ole niin fanaattinen palkan perään, että kaartaisi joka välissä mun luo vaan suorittaa rataa juuri sopivan itsenäisesti. Lukalla palaa myös joku luontainen lamppu päässä, niin että siellä se vaan hyppi aitasarjoja, vaikka sen kanssa ei olla ikinä treenattu agilityä, eikä sille tullut mieleenkään kieltäytyä tai kiertää esteitä tai alkaa haahuilemaan muita juttuja. Noiden helppojen esteiden parissa se näytti siltä, kuin sen kanssa ois aina harrastettu agilityä. Luka näytti myös jotenkin niin omiin taitoihinsa luottavaiselta, että meininki oli sellaista MINÄ MENEN KUN MAMMA OHJAA tyyppistä, ja se lämmitti kovasti mieltä.

Janen kanssa tutustuttiin esteisiin tauon jälkeen ja palauteltiin mieleen, mitä milläkin esteellä piti tehdä. Ohjaajalle teki myös hyvää palauttaa mieleen esteiden käskysanat :D. Janen kanssa otettiin kepit, aitoja, rengas, putki ja A. Janellahan oli homma edelleen ihan hanskassa. Se suoritti iloisesti kaikkia esteitä ja käskytkin tuntuivat olevan muistissa. Otettiin useamman esteen pätkiä ja sitten lopuksi muutamaan kertaan rata läpi. Rataa rakennellessani en jaksanut kauheasti siirrellä esteitä, vaan rakensin sen kentällä olevien esteiden mukaan. Radasta ei tullut kauhean fiksu sillä se oli aika linjamainen ja lopussa oli 90asteen käännös. Eipä ollut ohjaajalla toivoakaan pysyä tällaisella suorahkolla radalla koiran perässä. Positiivista on tietysti se, että Janen vauhti on kyllä hyvä :D, äitiinsä ilmeisesti tullut. Sen sijaan aloituksessa Jane odottaa aina nätisti, joten jotain eroa äidistä ja tyttärestä sentään löytyy. Silloin kun Jane ehtii kauheasti mun edelle, niin se alkaa jarruttelemaan ja kaartamaan mun luo, etenkin jos seuraavan esteen käsky tulee vähänkään myöhässä. Hyvähän sitä on sieltä putken alkupäästä huudella kun koira tulee jo toisesta päästä ulos valmiina uudelle esteelle :/ Toisaalta hyvää oli se, että jos hoin seuraavan esteen käskyä ajoissa, Jane kaarsi huomattavasti vähemmän mua kohti ja lähti vahvistusta saatuaan innokkaasti jatkamaan rataa. Eli jotain kehitystä tässäkin suhteessa! Tiivistettynä Janella oli vauhtia, motivaatiota ja esteet mukavasti hanskassa!

Lopuksi käytiin vielä hallin ympäristössä jäähdyttelykävelyllä, jottei tule mitään jumeja tai muita vaivoja.

Kaiken kaikkiaan oli ihan superkivaa treenata ylhäisessä yksinäisyydessä uuden uutukaisessa hallissa. Yksikään aidan rima ei pudonnut kummaltakaan koiralta missään vaiheessa ja into säilyi läpi harjoitusten. Rengasta yritettiin välillä mennä väärästä välistä, kepit vaativat pientä rauhoittumista ja suurta ohjausta :), ja Aa:n loppukontakti unohtui kerran, joten harjoiteltavaa jäi vielä seuraavalle kerralle, joka taitaakin koittaa jo perjantaina. Otan Lukan vastakin mukaan agilitykentälle, ja luultavasti se pääsee myös ohjattuun treeniin silloin, kun Janella on juoksut.

Uuden hallin myötä, täälläkin järjestetään ilmeisesti kisoja aktiivisemmin. Joskohan alkais sitten kauempaakin tuttuja näkymään kisoissa?