maanantai 27. heinäkuuta 2015

Nuoret tekee taidolla, vanhat vetää tuurilla

Pitkästä aikaa Terviksellä. Kuulin, että tokon säännöt ovat muuttumassa, joten ajattelin, että Jane on ansainnut vielä mahdollisuuden yrittää TK2:sta ja ilmotin meidät rotumestiksiin. Treenata ei juuri ehditty, mitä nyt jokainen liike palautettiin mieleen. Kaikki treenivarusteet (treeniliivi, klikkeri, noutokapula, hyppyeste jne.) oli Espoossa ja minä koirien kanssa Pohjanmaalla. Jostain mielenhäiriöstä pakkasin kuitenkin lähtiessä Janen rokotustodistuksen ja kisakirjan mukaan. Noutokapulakin jouduttiin ostamaan matkalta. Kisaa edeltävä yö nukuttiin teltassa kisakentän laidalla. Treenailla ei paikan päällä haluttu (ohjaaja). Kisapäivänä kisoihin meno alkoi ohjaajaa vähän ahdistaa, mutta olihan se sen arvosta!

AVO I-tulos, 183 pistettä, KP, sijoitus 2/14, TK2   
Jo ennen kisoja, matkalla Pohjanmaalle kävin katsastamassa Pyryä sen uudessa kodissa. Iloisen ja onnellisen oloinen koirapoika oli minua siellä vastassa. Taistelutahto tuntui olevan tallella ja ahnekin kuulemma on :) Alla muutama kuva Pyrystä.



Sain yöpyä Heidin&Mörkön&Pommin luona Raumalla, iso kiitos siitä. Oli hauska nähdä veljekset perä jälkeen. Molemmat olivat samanlaisia iloisia vesseleitä. Pommi hieman Pyryä vilkaampi, korkeampi ja sopusuhtaisempi. Pyry ehkä hieman Pommia itsevarmempi ja rungoltaan massiivisempi. Molemmat taistelutahtoisia ja vielä ihan kakaroita :). Seuraavana päivänä minä ja Heidi&Mörkö&Pommi treffattiin koirayyterissä Suski&Varpu ja Kaitsu&Tuukka. Alla muutama kuva Yyteristä.

Varpu, Pommi ja Mörkö koirayyterissä

Matkalla Pohjanmaalle kurvasin vielä Kaskisten kautta katsomassa Suomen pienintä kaupunkia, johon on laadittu 1700-luvulla ruutukaavan mukainen asemakaava. Hienoja vanhoja rakennuksia oli säilynyt paljon ja niistä oli pidetty hyvää huolta. Asuttuja rakennuksia ja pihapiirejä en vaan viitsinyt kuvailla. Ihan näkemisen arvoinen kaupunki, mutta aika uinuvan oloinen :)

Kaskinen

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Juhannus Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoissa

Juhannus alkoi masentavissa merkeissä. Olin yksin ilman mitään suunnitelmia. Erityisesti juhlapyhinä tulee usein sellainen tunne, että kaikilla muilla on joku jonka kanssa viettää pyhät. Kaveriporukat, kumppanit, mökit, perinteet jne... ja silloin olo alkaa tuntua entistä yksinäisemmältä. Juhannusperjantain edetessä päätin kuitenkin lopettaa itsesäälissä rypemisen. Kello kuusi illalla päätin lähteä tutustumaan Kanta-Hämeessä Tammelassa sijaitseviin Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoihin. Ruokaa ei juuri ollut, ja osa retkeilyvarusteistakin puuttui. Kamat kasaan ja auto täyteen tavaraa, koirat takaluukkuun. Illalla aika myöhään saavuttiin Liesjärven kansallispuistoon, josta olin etukäteen katsonut melko lähellä parkkialuetta olevan telttailupaikan. Olin etukäteen ajatellut, että jos metsä näyttää autiolta nukun ehkä turvallisemmalla mielellä autossa. Parkkialue oli kuitenkin täynnä autoja ja niimpä mekin talsimme retkeilyvarusteinemme telttailupaikalle. Sieltä löytyikin iso joukko muita metsässä juhannusta viettäviä. Illalla istuttiin leirinuotiolla ja yö taittui hieman jäykästi ilman retkipatjaa. Aamulla varhain noin klo 5.20 lähdettiin koirien kanssa Torronsuolle kuvailemaan ja katselemaan suomaisemaa
.
Leirinuotio Savilahden telttailupaikalla Liesjärven kansallispuistossa

Koirat vartioivat omaa telttaa

Juhannusamu valkeni usvaisena

Torronsuon rämettä

Näkymiä näköalatornista

Aamuinen Torronsuon kansallispuisto

Hilla kukkii

Pyöreälehtikihokki

Luka poseraa Tapolanjärven rannalla Liesjärven kansallispuistossa

Pakollinen retkipönö. Koiratkin alkaa olla jo aika sippi.

Torronsuon avosuota


Maisemia Liesjärven kansallispuistosta

Tunnelmia Korteniemen perinnetilalta
Perinnetilalla lämpeni myös ilmainen savusauna, jossa minäkin käväisin löylyissä ja samalla tietenkin takana olevassa järvessä pulahtamassa
Perinnetila oli aika hieno kokonaisuus. Alkuperäisellä paikalla sijaitsevat vanhat rakennukset ja perinteitä kunnioittaen rakennettu ja ylläpidetty ympäristö. Suomenlapaita ja kyyttöjä. Juhannuspäivän kahvi ja ruokamyynti (ruispuuroa ja kaalisoppaa), matkalaiselle maistui ja sauna teki terää vuorokauden metsässä & suolla rämpimisen jälkeen!

Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot läpikäyty, chek.