sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Toko AVO 11.9.2011

Mitäpä sitä turhaan välipäiviä pitämään. Ajateltiin urakoidan Janen kanssa tämä viikonloppu oikein olan takaa. Aamulla lähdettiin ajamaan kohti Keuruuta. Siellä oli Keuruun Seudun Kennelkerhon järjestämä tottelevaisuuskoe. Koe pidettiin hiekkakentällä. Tällä kertaa otin Lukan mukaan Janen kiusaksi. Yritin luoda sellaista treenimäisempää tunnelmaa: Lukakin oli mukana, kuten normaalisti treeneissä ja pääsi ensimmäisenä autosta ulos tekemään toko-liikkeitä. Siinä odotellessa Janella into kasvaa.

Avoimessa luokassa oli kuusi osan ottajaa, me oltiin suoritusvuorossa viimeisenä. Tuomarina toimi Juha Kurtti. Paikalla makuu meni vähän penkin alle, mutta se olleellisin oli kunnossa, eli koira pysyi maassa :D. Yksilösuorituksessa sain rauhoiteltua Janea pikkuisen hetken ennen kehään menoa ja se olikin "selvästi" (ainakin omistajan silmissä, ehkä oikeampi ilmaisu olisi hiukkasen :D) rauhallisempi kehässä kuin eilen :D Koska Jane oli hiukan rauhallisempi keskittyi se myös paremmin, eikä liikkeissä ollut niin paljon ylitseampuvaa innokkuutta. Pistesaldo tänään 186 pistettä ja Kunniapalkinto sekä sijoitus 1/6.

Tulokset:
Paikalla makaaminen: 10
(Tässä tuomarilta meni kyllä meidän kämmäykset ihan ohi. Jouduin antamaan Janelle kaksi käskyä sekä maahan menossa, että ylösnoustaessa. Sanoin käskyt isoon ääneen ja sen jälkeen kuin muut olivat jo käskyt antaneet, eli oikeampi pistesaldo olisi varmasti ollut 6-8 välillä. Pienempi pistesaldo ei ois meidän ykkössijaan vaikuttanut sillä seuraavat koirakot olivat aika kaukana, mutta meidän henk. koht. pistesaldoon tietysti sillä olisi ollut vaikutusta. Paikkamakuussa piilo oli todella kaukana kentästä ja se vähän ainakin minua jänskätti. Yksi koira myös nousi paikalla makuussa ja ohjaaja pyydettiin kentälle kytkemään koira. Pääasia oli, että Jane pysyi maassa. )
Seuraaminen taluttimetta: 10
(Jane oli heti alussa rauhallisempi kuin eilen, eikä seuraamisessa esiintynyt mitään ylilyöntejä kuten pomppimista tai edistämistä)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
(Tämä taisi mennä nyt niikuin treeneissäkin)
Luoksetulo: 8
(Tuomari olisi halunnut pysähtymisen olevan nopeampi. Omasta mielestä Jane pysähtyi tosi äkkiä, mutta ehkä mun käsky tuli vähän myöhässä merkkiin nähden. Ois kiva nähdä tämä videolta)
Seisominen seuraamisen
yhteydessä: 10
(Peruslaatua)
Noutaminen: 10
(Tämänkin noudon Jane teki aika vauhdikkaan innokkaasti, mutta kuitenkin mielestäni vähän alemmalla temmolla kuin eilisissä kisoissa. Tuomari sanoi että seuraavissa luokissa nouto saisi olla hieman hallitumman ja siistimmän näköinen. Koira voisi siis tehdä noudon hieman rauhallisemmin ja suoralinjaisemmin ja jättää kaikki ylimääräset vallattomat loikat pois:D)
Kauko-ohjaus: 8
(Jouduin antamaan kaksi ylimääräistä käskyä, yhden molemmissa istumisissa)
Estehyppy: 9
(Hyppy oli hyvä, jälleen luoksetulossa tunki kuonon liivin alle, mutta ei varsinaisesti tökännyt/törmännyt niin kuin eilen)
Kokonaisvaikutus: 10
(Tuomari kehui erityisesti meidän seuraamista ja mun käskytystä sekä yhteistyötä. Tuntui tykkäävän meistä kovasti. Ja sanoi, että anna koiran olla näin innokas vielä ainakin vähän aikaa (viittasi lähinnä ylempien luokkien suorituksiin, joissa ei välttämättä tarvis sitä VALLATONTA innokkuutta enää niin näkyä).
YHTEENSÄ: 186 pistettä ja KP


Ruusukerinsessa

Kuva terveiset myös Lukalta!

Luka ei ollut ollenkaan niin häiriötä ottava Keuruun kisapaikalla. Sehän tottisteli mun kanssa sielläkin! Toki nenä painui maahan aina väliajoilla ja kun mentiin lähelle jotain pusikkoa missä koirat oli käyneet lirillä mutta oikeasti ihan yllättävän hyvin se oli innostunut minun kanssa tekemään. Varmasti kehässä ne paikat missä muutkin on maanneet ja jossa sen pitäis seistä tai maata paikallaan olis vaikeita, mutta oishan se joskus ihan kiva antaa pojalle mahdollisuus näyttää minkälaiseen suoritukseen se pystyis!

Sinä samana iltana kun käytiin tuossa pari iltaa sitten treenaamassa ennen kisoja ja Jane ei halunnut tehdä mitään kun maa oli märkä, niin Lukahan teki kaiken ihan täydellisesti niin kaukokäskyt kuin luoksetulotkin. Vitsailinkin Ollille, että taidankin ottaa Lukan kisoihin :D Otin sen kanssa ensimmäistä kertaa ikinä luoksetulon pysäytyksen ja kun huusin paikka niin sehän pysähtyi. Ajattelin että Luka on tässä varmaan aika hyvä ja päätin korottaa panoksia, pyysin Lukaa jatkamaan luoksetuloa ja huusin maahan, kenttään painui, ei mitään ongelmaa. Eli mitä sitä turhaan treenailemaan, kisoihin vaan, voittajaan tai vaikka erikoisvoittajaan, meillä nimittäin tehdään sen mukaan kun ohjaaja antaa ohjeita :D On mulla vaan kaksi hienoa koiraa!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Toko AVO 10.9.2011

Päästiin Janen kanssa pitkästä aikaa kisaamaan, kun Pieksämäellä järjestettiin toko-kisat. Ensimmäinen startti AVO-luokassa oli siis edessä. Tuomarina Riikka Pulliainen, oikein mukava ja asiallinen. AVO-luokka oli päivän ensimmäisenä vuorossa ja merkitty alkavaksi jo klo 9. Säännöt kun velvoittavat olemaan paikalla 1/2h ennen kisoja ja ajomatkaakin oli reilun tunnin verran suuntaansa niin herätyskello soitti ihanaa sävelmää jo 5.45. Matkaseuraksi kisoja katsomaan lähti myös Mona, ja sainkin nakitettua hänet kuvaamaan meidän kisasuorituksen.

Olin ajatellut että treenaan enemmän näitä kisoja varten, mutta jotenkin se aika on vaan humahtanut ja viime viikonloppuna tajusin etten ollutkaan treenannut paljon yhtään. Päätinkin sitten soittaa Sannalle, josko hän pääsisi Lugan (Hoffenheimin Bulvanus) kanssa treenaamaan tokoa. Se sopi heille ja käytiin sitten sunnuntaina vähän treenaamassa. Sannalta ja Lugalta, jotka ovat jo AVO luokan läpäisseet sain arvokkaita vinkkejä ja suoritusohjeita AVO-luokkaan. Se oli myös silmät avaava päivä monessa suhteessa. Tajusin, että kaukokäskyt ja luoksetulon pysäytys ovat vielä aivan vaiheessa. Hyppyäkään ei olla otettu moneen viikkoon ja silloinkin olen hypyyttänyt Janea vain esteen yli, en vaatinut minkäänlaisia AVO-luokan kiemuroita. Viime viikolla otettettiinkin sitten kaukokäskyt ja luoksetulon pysäytys tehotreeniin. Kaukokäskyt sain toimimaan aika pienellä vaivalla, mutta luoksetulon pysäytys ei lähtenyt millään toimimaan. Jane valui aina lähemmäs ja lähemmäs. Kaksi päivää ennen kisoja päätin vaihtaa merkin käskysanasta käsimerkkiin ja sitä ehdittiin treenata vain muutama kerta.

Eilen kävin vielä palauttamassa itseni maan pinnalle. Ajattelin että tehdään vielä nuo kaukkarit ja luoksetulon pysäytys. Täällä oli satanut koko päivän ja kenttä oli märkä muttei vetinen. Janen sai pakottaa maahan (makupalan avulla) ja se yritti viimeiseen asti pitää kyynärpäät ja mahan irti maasta. Kaukokäskyissä Jane näytti mulle ainakin mielessään keskisormea: "juman kauta akka, kun halusit mut tänne maahan niin täällä pysyn". Tein muutaman toiston ja aina sama juttu. Luoksetulon pysäytys menikin sitten paremmin. Jännä juttu mutta ainakin jännitys laukes siltä illalta ihan täysin. Ollikin tuumas, että hyvällä tuurilla saadaan just ja just 160 pistettä mutta todennäköisemmin pistesaldo olisi jotain 120 luokkaa :D. Kisaan lähdettiin siis aika lailla sillä mielellä, että tietyt liikkeet on hyvässä hallussa, tietyt menee onnistuessaan nappiin mutta epäonnistuessaan aivan penkin alle ja ne oli siis vielä aika huteralla pohjalla (mitäpä muuta se vois olla kun vielä paripäivää ennen kisoja vaihdetaan tekniikat ihan toisiin (luoksetulo)) :D. Joidenkin liikkeiden kohdalla onnistuminen oli lähinnä toivon varassa. Tyyliin, "kyllä se Jane osaa hypätä esteen yli käskystä, istua käskystä ja tulla luo käskystä, toivotaan että se tekee ne myös ketjussa käskettäessä :D.

Kisat järjestettiin onneksi hallissa, joten sateista ja märästä maasta ei onneksi ollut harmia. AVO-luokassa kisaajia oli 9. Jane oli koko ajan innokas, mutta liike suorituksissa ei ollut sellaista tarkkuutta kuin treeneissä. Mulla on vielä vähän opeteltavaa tuon koiran virittelyn suhteen, se on ehkä aavistuksen liian korkeassa vireessä pystyäkseen tekemään täysin keskittynyttä suoritusta. Toisaalta voi myös olla kyse siitä, että Jane tekee vähän sinne päin, kun en kisoissa voi korjata sitä missään vaiheessa lepsusta työstä ja se ajattelee työn olevan riittävän hyvää. Joka tapauksessa kisa meni hyvin ja koira oli innokas, eikä mikään liikekkään mennyt ihan täysin mönkään joten pistesaaliiksi saatiin 177 pistettä eli ykköstulos. Oltiin myös sijalla 3/9.

Tässäpä osa-alueet:
Paikalla makaaminen: 10
(Oli valppaan näköinen kun tulin piilosta ja katsoi eteenpäin, jossain vaiheessa oli vilkassut sivulle, mutta oli ollut tarkkaavaisena koko ajan.)
Seuraaminen taluttimetta: 9
(Paljon huonompaa kuin treeneissä. Alussa väljyyttä, keskivaiheilla kontakti hävis, lopussa koira edisti kohti treenireppua)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8 1/2
(Tuomarin mukaan koira meni nopeasti alas, mutta laittoi kyynärpäät maahan vasta pitkän ajan kuluttua. Oisko eilisestä jäänyt vähän inho päälle, ei tätä yleensä tee, jos maa ei ole märkä.)
Luoksetulo:10
(Tämä oli hyvä, kannatti vaihtaa tekniikkaa pari päivää ennen kisoja)
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Tämäkin mielestäni meidän tasoon nähden normaali hyvä suoritus, mutta mun käsky on vähän hidas, joten koirakaan ei pysähdy aivan seinään.
Noutaminen: 9
(Koira lähti kauhealla vauhdilla ja loikkas kapulan kimppuun ja toi sen mulle pienellä kaarteella ihan hyvään luovutusasentoon. Normaalisti tekee paljon hillitymmin ja "kauniimmin")
Kauko-ohjaus: 6
(Lähdössä Jane ei mennyt ensimmäisestä käskystä maahan. En tiedä mitä tapahtu, ei tuollaista tee normaalisti joku yhteyskatkos siinä oli kun sillä ei ilmekkään värähtänyt, ihan niiku se ei ois kuullu koko juttua. Jouduin siis pyytämään toisen kerran maahan. Kaukokäskyissä nousi ensimmäisen kerran vasta toisesta käskystä ja viimeisessä maahanmenossa ennakoi niin et just vähän ennen käskyä lähti laskeutumaan.)
Estehyppy: 9
(Törmäs vähän muhun luoksetulossa)
Kokonaisvaikutus: 10
(Tuomari tykkäs Janen innokuudesta ja meidän yhteistyöstä)
YHTEENSÄ: 177