sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Viime viikkojen puuhia



Viime viikonloppu hurahti Itä-Suomessa Kerimäellä ystäväpariskunnan mökillä. Olipas kiva olla luonnon helmassa rauhoittumassa arjen kiireistä! Mökki oli ihanasti järven rannalla ja naisväki ja koirat ehtivät ulkoilemaan kauniissa maisemissa sillä aikaa kun miehet kävivät vesillä. Pitkästä aikaa kamerakin pääsi mukaan ja oli oikein aikaa valokuvaukselle.

Tänä viikonloppuna Janen kasvattaja Suski kävi agiliitelemässä koiransa Pihkan kanssa JATin järjestämissä kisoissa täällä Jyväskylässä. Samalla palaveerattiin Janen pennutuksen tiimoilta. Näillä näkymin Janelle suunnitteilla pentuja vuoden 2012 loppuvuodelle.