Treenikausi virallisesti avattu

Ilmoittauduin aikas hintavalle agility-jaksolle Sporttikoirahallille. Treenien vetäjänä toimii Seppo Savikko, jolla tuntuu olevan aika vankka kokemus agilityn parista. No, nyt on ainakin harrastamisen mahdollistavat puitteet kunnossa, että voisi jopa ajatella, että jos ei ala edistystä tapahtua niin vikaa on helppo etsiä peilistä :) Ihanaa päästä taas halliin, näin talvella kun on kylmää ja vielä töiden jälkeen aika piemääkin, sitä osaa oikeasti arvostaa. 

Käytiin hallilla jo viime viikolla, mutta silloin kouluttaja ei ollut vielä paikalla ja esteisiin sai tutustua ihan itsekseen. Tämä oli meille ihan hyvä juttu, sillä taukoa on tainnut kertyä lajista lähes kaksi vuotta pentusuunnitelmien ja mun ulkomaanreissujen takia. Pari ekaa kokeilua radalla oli aika hirveetä sähläystä. Jane juoksi menemään vähän sinnepäin. Kontakti esteet juostiin läpi ja muutenkin ohjausta seurattiin sen verran kun huvitti. Jane myös lähti useamman kerran liikkelle lähdöstä ilman lupaa. Se on AINA pysynyt lähdössä! AINA. Kepeissä on ollut pakko ottaa takapakkia. Viimeksi kun treenattiin kepit meni jo aika hienosti, vaan viimesessä välissä oli enää ohjuri. No, nyt on taas oltava joka välissä ohjuri ja siltikin viimeinen hypättiin useamman kerran yli. Toistoissa näki, että koiran epävarmuus vähän kasvoi, kun onnistumista ei heti tullutkaan. Lopulta kepitkin alkoi kuitenkin sujua ja saatiin onnistuneita toistoja. Pikku hiljaa myös yhteinen tekeminen parantui. 

No tänään sitten ensimmäiset treenit ohjaajan kanssa. Itsellä suurimmaksi osaksi ihan positiiviset fiilikset. Ohjaus tuntui olevan asiantuntevaa ja henki hallissa mukava. Meidän ensimmäinen yritys radalla ihan KARMEA. Siis ihan jäätävä. Jane teki ihan mitä lystäs eikä se kuunnellu mua YHTÄÄN. Se ei merkannu mitään mun ohjauksia ja meni vaan jonnekin. Ei sellasella yli-innokkaalla tavalla vaan sellasella hönöllä, itsepäisellä tavalla. No yllättäen tästä suorituksesta ei palkkaa herunut, joten seuraava yritys nyt sentään onnistui ihan joten kuten. Yks hyppy jäi välistä ja viimeinen hyppy meni väärälle esteelle. Kahteen putkeen uppoaminen ei mennyt suorilta jne.. joten vieläkin meno oli hyvin kankeaa. Tasinpa siinä sortua aika klassiseen ohjaajavirheeseen ja tokaista kouluttajalle, että tuo koira ei nyt kyllä kuuntele yhtään. Heh. Kouluttaja kuitenkin ohitti tämän kommentin kohteliaasti ja tuumasi, että koira toimii hyvin loogisesti. Johon minä sitten vastasin, että niin eli ohjaus on ihan surkeeta. Jolloin kouluttaja jälleen kohteliaasti vastasi pienellä hiljaisuudella ja selitti, että koira seuraa hyvin mun liikeratoja ja kehon suuntia. (Vähemmän koiran kanssa harrastaneille tiedoksi, että tämä siis käytännössä tarkoitti sitä, että ohjaus oli surkeaa). Saatiin kouluttajalta pari valaisevaa tietoiskua meidän suorituksesta ja pari vinkkiä, miten ohjausta tulisi parantaa. Ei muuta kuin uuteen yritykseen uusilla eväillä ja ratahan alkoi sujua. Edelleen yksi vaikea hyppy jäi välistä, mutta muuten yhteinen sävel alkoi jo löytyä. Pari toistoa vielä ja viimeisellä yrityksellä rata sujuikin jo ilman virheitä. Koutsi oli tyytyväinen parannukseen, mutta sanoi, että mun äänenkäyttöön tullaan vielä puuttumaan :) Käsitin, että vähemmän pitäisi höpöttää :)

Kaiken kaikkiaan täytyy tietysti olla tyytyväinen siihen, että jutut alkaa pikku hiljaa palautua mieleen sekä itsellä, että Janella. Ja että edistystä tapahtuu selkeästi joka kerta. Varmaan vielä menee kuitenkin pari kertaa ennen kuin radalla alkaa näkyä totisempaa tekemisen meininkiä, ja että alussa ei aina olla ihan hoo moilasena. Toisaalta en kuitenkaan voi mitään sille, että mieleen tulee vähän negatiivisempiakian ajatuksia. Hitto. Tehtiin jo paljon töitä, että saavutettiin tietty taso ja nyt ollaan romahdettu taas kauas siitä. Turhauttavaa! Toisaalta tietty mietin sitä, että tänä kesänä Jane on jo kuus. Ei se oo  nuori enää. Ei me keretä tehä enää mitään. Varsinkaan kun pitää aloittaa jostain pohjamudista. Ihan turhaa se kaikki työ mitä sillon tehtiin (no ei tietenkään oo, mut kummiski). Seuraan pikku merkkejä, niin ku vaikka, että se ei oo lähdössä enää ihan niin täpinöissä kuin se oli ennen. Se on vanha jo, ei se enää jaksa niin ku ennen. Ja kai siinä hitunen tottakin on. Viimeksi kun treenattiin agilityä se oli 3-4v. Mutta toisaalta se on loppukesästä pyöräyttänyt pennut ja hoitanut niitä alkusyksynmittaan. Sillä on vähän ylimääräisiä kiloja ja lihaskunto varmaan aika surkea. Metsälenkkejä tai juuri muutakaan irtioloa ei täällä etelässä ole juuri koira saanut. Joten ilman ikähuoliakaan on tuskin mikään yllätys, että vauhti ei ole ihan sama kuin aiemmin. Turha kai se on kuitenkaan näitä asioita murehtia, vaan hoitaa koira mahdollisimman hyvään ja vahvaan kuntoon ja treenata sitten niillä eväillä. Aika näyttää mihin se riittää . 

(ensi syksyn hoffimestiksiä odotellessa) :D