Ässät 3

Jane toivottaa kuvaterveisten muodossa kaikille sisaruksilleen hyvää 3-vuotis syntymäpäivää!! Koko porukka toivotamme myös kaikille oikein ihanaa ja aurinkoista kesänalkua!

Mekin on käyty uimassa ja treenattu siis kovasti ;D

Vihdoin agi-treeneissä

Kahdella viimeisellä viikolla ollaan päästy viimein aloittamaan ohjatut treenit agilityssä. Meidän ohjaajana toimii Tarja Mulari.

Ensimmäisellä kerralla otettiin verkotettuja keppejä. Ohjauskuvio: aita, aita, putki aita; sekä aita, putki, putki, aita, takaisin edelliseen putkeen variaatioita. Otettiin keinu yksittäisenä esteenä ja palautettiin mieleen rengas. Treeneissä oli vain kolme koirakkoa, joista kaksi lähti aiemmin pois, joten me saatiin lopulta yksityisohjausta. Jane teki kaiken pyydetyn innokkaasti ja se ei harrasta mitään sooloilua vaan tekee tarkasti minun ohjeideni mukaan. Verkotetut kepit oli meille uus juttu. Epäilin jo alkuun suoritusta, sillä keppien loppuun vietiin palkka namialustalla. Niinhän siinä sitten kävi, että Jane hyppäsi kerran verkon yli ja toisen kerran yritti hypätä verkon yli tipahtaen verkon päälle. Auts. No ainakaan Jane ei tilanteesta häkeltynyt vaan jatkoi keppiharjoitusta. Lopuksi päätettiin laittaa Jane hihnaan ja ohjata se superrauhallisesti keppien läpi. Jane sain nopeasti homman juonesta kiinni ja pian kulku keppikäytävää pitkin sujui jo hienosti.

Tällä viikolla treeneissä käytiin jälleen kepit sitten puomi ja pieni ohjauskuvio: aita, aita, putki, aita, aita. Tällä kertaa treeneissä oli kokomusta putki ja vasta pienen totuttelun jälkeen Jane suostui menemään putkeen. Muuten ohjauskuvio meni todella hienosti. Puomin lopussa käytettiin myös namialustaa. Mun mielestä tuo namialusta ei ole kovin hyvä Janelle. Sen motivaatio ruokaan on niin suuri, että jos se on valmiina tarjolla jossain niin sen keskittymiskyky häiriintyy. Nytkin se tottakai yritti kiertää puomin ja juosta suoraan palkalle sekä hypätä alas puomin nousulta ja juosta siitä palkalle. Samoin loppukontaktilla sen keskittyminen on jo niin kovasti näkyvässä palkassa, ettei se kuule enää mitään. Ajattelinkin keskustella ohjaajan kanssa namialustan hyödyistä ja haitoista ja siitä miten sitä käytetään tulevaisuudessa. Verkkokepit meni jo paremmin. Jane ei yrittänytkään enää hypätä verkoista yli ja pystyttiin jo hieman lisäämään vauhtiakin.

Käytiin myös omatoimi-treenaamassa perjantaina. Otin molemmat koirat mukaan ja ensin oli Lukan vuoro päästä agi-kentälle. Otettiin pientä ohjauspätkää. Lukalle musta putki oli ihan samanlainen kuin punamusta ja se suoritti sen hyvin. Lukan kanssa tutustuttiin myös verkkokeppeihin. Tutustuminen sujui ihan hyvin ja rauhallisissa merkeissä. Viimeisessä mutkassa Luka jäi aina kuopimaan tassulla verkkoa kun se näki, että palkka on jo lähellä :D hetken päästä se sitten tajus vielä mennä viimeisen kaarteen ja pääsi palkalle :D

Janen kanssa otettiin myös verkkokeppejä, jotka alkoi sujua jo ihan mukavasti. Sitten otettiin puomi ja hiottiin kontakteja. En käyttänyt namialustaa ja Jane pysyi kontakteilla hyvin. Otettiin myös Janen kanssa pieni ohjauspätkä ja se meni todella hyvin. Musta putkikaan ei enää aiheuttanut minkäänlaista epäröintiä. Lisäksi palautettiin mieleen pituus.

Viime viikon lauantai meni kisatöissä JATn agility-kisoissa. Iloiseksi yllätykseksi Miko, Kati, Roope ja Aku Pirkanmaan suunnalta olivat myöskin paikan päällä. Miko ja Aku olivat ilmoittautuneet startteihin sekä lauantaina että sunnuntaina. Mikäs sen mukavampaa kun sai työvuorossa katsoa kaksikon työskentelyä kisakentällä. Olihan sitä myös tultava sunnuntaina katsastamaan parivaljakon startit. Tämän jälkeen hain omat koirat kotoa Killerille ja pidimme KeHon tottelevaisuus treenit, jonne myös Roopen ja Akun porukka tuli vierailemaan. Olipa oikein mukava nähdä!

Vetohiihtoa

Samalla kun vein Lukan pohjanmaalle evakkoon (Janen juoksujen ajaksi) tuli lomailtua Pohjanmaalla useampi päivä. Kerettiinhän me Lukan kanssa muutamaan otteeseen hiihtämässäkin käymään. Vetohiihto sujui ihan mukavasti noin niinkuin aloittelijoiden näkökulmasta kun saimme mennä ensimmäisinä. Silloin kun isä hiihteli ensimmäisenä, juoksi Luka niin kovaa perässä, että minua suksilla hirvitti. Luka totteli ihan mukavasti myös käskyjä vetämisen lomassa ja vetohiihtokokeilua voisi kutsua jopa kohtuullisen miellyttäväksi.

Palattuani Jyväskylään lähdin tietysti myös Janen kanssa jäälle hiihtämään. Hiihtokokemus Janen kanssa oli vähintäänkin surkuhupaisa ja jos se ei nyt niin vaarallisia tilanteita sisältänyt niin ainakin vauhtia. Aluksi Jane pinkoi minkä jaloistaan pääsi ja selvästi juoksi pelkästä juoksemisen ilosta. Siinä vauhdin hurmassa emännän käskyt vauhdin hidastamisesta kaikuivat täysin kuuroille korville. Tässä vaiheessa olin hyvin onnellinen vetovyön "pikalukko" ominaisuudesta :D. Juoksemisen "iloa" jatkui melko pitkään ja muitakin haasteita ilmaantui hiihtovaljakon tielle. Jäällä lentelevät kaislan palat ovat omiaan kiinnittämään saalisviettiäkin omaavan koiran mielenkiinnon. Jälleen kerran olin onnellinen pikalukosta :D Lopulta Jane oli saanut kulutettua suurimman osan energiastaan ja vetohalut alkoivatkin hyytyä loppumatkalla. Janen kanssa on harvoin sellainen olo, että koira ei ole juuri lainkaan hallinnassa. Nyt sain kokea sitäkin :D En ollut osannut aivan varautua tällaiseen menoon, sillä ollaanhan me hölkkäilty jo useampaan otteeseen ja kyllä siinä koirat kuuntelevat käskyjä. Vauhdin lisäännyttyä hallinta näytti kuitenkin vähenevän olennaisesti :) Tulevaisuudessa keskitymme siis hallintaan ja tasaisempaan vauhdinjakoon ;D

Agilitykisat

Viikonloppu meni agiltykisoissa. No eihän me tietenkään missään kisaamassa olla oltu, vaan talkoolaisena Jyväskylän Agility Teamin ensimmäisissä hallikisoissa. Kisat sujuivat vallan mukavasti ja talkootyön sivussa sai katsella mahtavia kisasuorituksia. Ihanaa oli myös se, että kisaajista löytyi niin nuorempaa kuin vanhempaakin väkeä sekä naisia että miehiä ja kaikki yhtä innoissaan lajista. Yksi vanhempi naisihminen jäi erityisesti mieleen. Sekin on jo hienoa, että jaksaa noin vanhempana vielä aktiivisesti harrastaa, mutta se on jo oma lukunsa, että on vielä innostunut kisaamaankin! Eikä turhaan, sillä olihan hän yhdellä radalla palkintopallisijallakin koiransa kanssa!

Muuten täällä odotellaan kevättä ja hieman lämpimämpiä kelejä. Agility-treenit eivät ole vielä päässeet alkamaan, kun pakkasrajat ovat paukkuneet viikko toisensa jälkeen rikki. Samoin on ollut toko-treenien laita. Keski-Suomen hoffitkin treenaavatkin pahimpien loskakelien aikaan JAT-tila-hallissa, niin ei tarvi kahlata nilkkoja myöten solskeessa. JAT-tilassa saamme käyttöömme myös PK-esteet, jospa siis uskaltautuisi sitten niitäkin kokeilemaan. Toko Avo liikkeet olisivat varmaan ihan kohtuullisella tasolla, kun vaan tarkenisi joskus pihallekin treenaamaan. Eilen otettiin sisällä luoksetulon pysäytystä ja se ainakin toimi aikalailla kivasti.

Agilitya tauon jälkeen

IHANAA, MAHTAVAA, IHANAA, MAHTAVAA!!!!!
Käytiin tänään kolmestaan (Minä, Luka ja Jane) treenaamassa agilitya noin puolen vuoden tauon jälkeen. Oli niin KIVAA, HAUSKAA, KIVAA, HAUSKAA, KIVAA ja sitä rataa!!!!

Ensin käytiin surkuhupaisa lämmittelylenkki metsäautotiellä, josta oli aurattu vain n. 100m ympyrä puunhakupaikan kohdalta. Yritettiin kyllä lähteä kävelemään auraamatonta osuutta, mutta eihän siitä mitään tullut. Luka hyppäsi rohkeasti ensimmäisenä hankeen upoten sinne täysin. Koira oli hieman häkeltyneen näköinen kivutessaan pois hangesta. Minähän en vielä tästä lannistunut, vaan ajattelin, että ei se nyt niin paljoa voi upottaa ja päätin kokeilla onneani. Upposin hankeen sitten reittä myöten ja päätin, että ilman lumikenkiä kaikille kolmelle ei meillä ole sinne mitään asiaa. Niinpä me sitten kierrettiin puolituntia sitä 100m puunhakupaikan silmukkaa ja heiteltiin keppiä.

Lämmittelyn jälkeen päästiin itse asiaan. Ajettiin hallille, rakentelin jonkinmoisen radan ja hain Lukan halliin. Otettiin helppoja esteitä, koska Lukalla ei ole juurikaan kokemusta agilitysta. Pujoteltiin lyhyt sarja keppejä, otettin putkea, rengasta ja aitoja. Luka oli niin innokas ja yhteistyökykyinen kuin vain voi olla. Siellä se viiletti aivan innoissaan menemään ja teki kaiken niin hienosti, vaikka kokemusta ei juuri ollutkaan. Otettiin myös parin esteen sarjoja ja nekin onnistuivat esteistä riippuen kohtuullisesti tai erittäin hyvin. Taas pisti silmään, että Luka on tosi hyvä hyppäämään aitoja. Sillä on hyvänoloinen hyppytekniikka ja se suorittaa hypyt varmasti. Lisäksi mukavaa on se, että se ei ole niin fanaattinen palkan perään, että kaartaisi joka välissä mun luo vaan suorittaa rataa juuri sopivan itsenäisesti. Lukalla palaa myös joku luontainen lamppu päässä, niin että siellä se vaan hyppi aitasarjoja, vaikka sen kanssa ei olla ikinä treenattu agilityä, eikä sille tullut mieleenkään kieltäytyä tai kiertää esteitä tai alkaa haahuilemaan muita juttuja. Noiden helppojen esteiden parissa se näytti siltä, kuin sen kanssa ois aina harrastettu agilityä. Luka näytti myös jotenkin niin omiin taitoihinsa luottavaiselta, että meininki oli sellaista MINÄ MENEN KUN MAMMA OHJAA tyyppistä, ja se lämmitti kovasti mieltä.

Janen kanssa tutustuttiin esteisiin tauon jälkeen ja palauteltiin mieleen, mitä milläkin esteellä piti tehdä. Ohjaajalle teki myös hyvää palauttaa mieleen esteiden käskysanat :D. Janen kanssa otettiin kepit, aitoja, rengas, putki ja A. Janellahan oli homma edelleen ihan hanskassa. Se suoritti iloisesti kaikkia esteitä ja käskytkin tuntuivat olevan muistissa. Otettiin useamman esteen pätkiä ja sitten lopuksi muutamaan kertaan rata läpi. Rataa rakennellessani en jaksanut kauheasti siirrellä esteitä, vaan rakensin sen kentällä olevien esteiden mukaan. Radasta ei tullut kauhean fiksu sillä se oli aika linjamainen ja lopussa oli 90asteen käännös. Eipä ollut ohjaajalla toivoakaan pysyä tällaisella suorahkolla radalla koiran perässä. Positiivista on tietysti se, että Janen vauhti on kyllä hyvä :D, äitiinsä ilmeisesti tullut. Sen sijaan aloituksessa Jane odottaa aina nätisti, joten jotain eroa äidistä ja tyttärestä sentään löytyy. Silloin kun Jane ehtii kauheasti mun edelle, niin se alkaa jarruttelemaan ja kaartamaan mun luo, etenkin jos seuraavan esteen käsky tulee vähänkään myöhässä. Hyvähän sitä on sieltä putken alkupäästä huudella kun koira tulee jo toisesta päästä ulos valmiina uudelle esteelle :/ Toisaalta hyvää oli se, että jos hoin seuraavan esteen käskyä ajoissa, Jane kaarsi huomattavasti vähemmän mua kohti ja lähti vahvistusta saatuaan innokkaasti jatkamaan rataa. Eli jotain kehitystä tässäkin suhteessa! Tiivistettynä Janella oli vauhtia, motivaatiota ja esteet mukavasti hanskassa!

Lopuksi käytiin vielä hallin ympäristössä jäähdyttelykävelyllä, jottei tule mitään jumeja tai muita vaivoja.

Kaiken kaikkiaan oli ihan superkivaa treenata ylhäisessä yksinäisyydessä uuden uutukaisessa hallissa. Yksikään aidan rima ei pudonnut kummaltakaan koiralta missään vaiheessa ja into säilyi läpi harjoitusten. Rengasta yritettiin välillä mennä väärästä välistä, kepit vaativat pientä rauhoittumista ja suurta ohjausta :), ja Aa:n loppukontakti unohtui kerran, joten harjoiteltavaa jäi vielä seuraavalle kerralle, joka taitaakin koittaa jo perjantaina. Otan Lukan vastakin mukaan agilitykentälle, ja luultavasti se pääsee myös ohjattuun treeniin silloin, kun Janella on juoksut.

Uuden hallin myötä, täälläkin järjestetään ilmeisesti kisoja aktiivisemmin. Joskohan alkais sitten kauempaakin tuttuja näkymään kisoissa?

Agilitypaikka

Saatiin Janen kanssa treenipaikka Jyväskylän Agility Teamilta keväälle. Kiva, että alkeiskurssi saa nyt jatkoa, jotta taidot eivät pääse unohtumaan liian kauaksi ohjaajan ja koiran muistin syövereihin. Treenit starttaavat helmikuun alkupuolella. JEE.

Vetohölkkää

Yskästä on toivuttu. Yskässä oli 1-2 pahaa päivää, sitten alkoikin mennä jo kovaa kyytiä parempaan suuntaan, eli ilman lääkkeitä selvittiin.

Käytiin sitten tänään ekaa kertaa tekemässä vetohommia yskän jälkeen. Järven jäällä ei ole jostain syystä pidetty latuja yllä lumisateen jälkeen, joten ajattelin valjastaa koirat kahden koiran valjakoksi ja lähtä hölkkäämään niiden kanssa. Valjakkohölkkä sujui vaihtelevalla menestyksellä. Jane juoksee aika kivasti "valjakon" kärjessä, eikä se hämmästy vedontuntua. Luka sen sijaan oli valjakossa vähän niin kuin mukana juoksijana. Hölkötteli Janen perässä hihnanpätkä löysällä :/ Sen siitä saa kun on 5 1/2 vuotta iskostanut koiran päähän, että hihnassa ei saa vetää. Tämän lisäksi matka tyssäsi useita kertoja Lukan merkkailuyrityksiin ja Janen hyökkiessä Lukan kimppuun leikkimään sekä siihen kun Jane bongasi ohitettavista pensaista jäätyneitä marjoja (jotka on sen suurta herrkua :/). Minä siellä sitten yritin parhaani mukaan pitää "valjakon" liikkeessä ja huutaa "Mennään" käskyjä. Eli kaoottisimmillaan oltiin varmaan aika hörhön näköstä sakkia. :D Vaikea päästä tehokkaasti puuttumaan siihen merkkailuun ym. haisteluun kun se vetohihna on kuitenkin aika pitkä ja se jousto heti siinä alkupäässä (ihmisestä katsottuna), että hihnan välityksellä on vaikea antaa ohjeita. Asiaa vois helpottaa se, että lähtis jonnekin tavanomaisen lenkkimaaston ulkopuolelle harjoittelemaan. Jonnekin missä ei ois juuri toisten koirien merkkejä, niin että sais ensin muodostettua koirille kuvan siitä mitä se tarkoittaa kun ne valjaat laitetaan päälle ja sitten vasta tulla näihin tuttuihin maastoihin, sillä ainakaan vielä koirat eivät ole tajunneet olevansa hommissa, vaan ihan vaan lenkillä. No, eihän noita harjoituskertoja vielä kauheasti ole takana, joten ei kun toistoja vaan ja katsotaan alkaako tekniikka kehittyä. Hauskaa on kyllä ollut!

Olen myös alkanut vähän suunnittelemaan keväälle jotain pikkuvaellusta (viikonloppu) koirien kanssa. Eilen iltalenkillä Jane harjoitteli jo koirarepun kantoa. Eipä Jane siitä mitään välittänyt vaan hienosti kuljetti kantamukset takaisin kotiin. Vetovyön hankkimisen kautta tuo koirien mukaanotto vaellukselle on alkanut tuntua paljon järkevämmältä ja helpommalta, kun on helppo ja mukava tapa pitää koirat kytkettynä eikä tarvi hihnaa kädessä kantaa. ...Joten kevättä odotellessa...