perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kesäistä tokoa

Eilen vedettiin taas KeHo:n toko-treenit. Paikalla olikin lopulta ihan kelpo määrä koiria. Moni näytti keskittyvän hoffikansan pääjuhlaan eli Tervakosken rotumestaruustokoon sekä näyttelyyn. Janen kanssa otettiin pienellä tihkusateella muutamia pikku liikkeitä. Se on suorituksessaan jopa hieman tosikko, jotenkin se ruoka on niin ISO asia, että sillä ei sovi Janen mielestä paljon vitsailla. Vähän tekisi mieli neitiä kiusata ja saada vähän pilkettä silmäkulmaan, mutta toisaalta jokainen tekee tyylillään!

Lukan pääsi kentälle Janen jälkeen, enkä tiedä oliko odottaminen tehnyt tehtävänsä yhdessä treenitauon kanssa vai mikä, mutta kyllähän oli pojassa virtaa, ja iloa tekemisessä, ja oli sitä kyllä ilo katsella! Koiran naamakin oli yhtä hymyä! Luka taas reagoi ihan erilailla mun tsemppaukseen. Sille kehut ja taputukset ovat tärkeitä ja se innostuu niistä. Janea kun yrität silittää niin se on vähän niinku EVVK, missä se lihapulla on?! Kehuista Janen tarkkaavaisuus vaan lisääntyy ja se on ihan et jes nyt se sano "hyvä", nyt tulee lihapulla. Janen joka solu keskittyy vaan siihen ruokapalkaan.

Sen verran mukavasti oli Karoonalaisia ja etenkin ässiä tulossa Tervikselle, että pitänee itsekin lähtä kiikuttamaan ilmoittautumista postiin. Majoitus on vielä totaalisesti auki, joten murehtikaamme siitä vasta hieman myöhemmin ;D

Ensi viikolla meidän perhe lähtee kiertämään Turun saariston rengastietä. Siellähän sitä näkee miten se telttailu kahden koiran kanssa sujuu, näin niiku Tervistä silmällä pitäen.

Ei kommentteja: