Haku ja Agi

Pahoittelen kaikille mahdollisille lukijoille sitä, että mun otsikot on aina niin TYLSIÄ! :/

Ja asiaan.. Uskotte tai ette, niin meilläpä oli tällä viikolla kesän ensimmäiset hakutreenit. Treeneihin tuli kiire ja oltiin myöhässä niiku aina. Oli kuitenkin todella mukava mennä treenihin. Treeneissä oli vielä kaiken lisäksi vaikka ketä, ja sehän vasta oli mukavaa. Tosin keskutelunaiheet pääsivät lipsumaan aikalailla ihmisten yksityiselämän puolelle. No eihän sen treenaamisen aina tarvi niin fokusoitunutta ja vakavaa olla. Koirat pihisi ja puhkui intoa hakumetsään. Olihan se kivaa että koirilla oli kivaa, mutta totuuden nimissä on sanottava, että ei se fokusoituminen kyllä koiriltakaan täysin onnistunut. Metsässä juostiin sitten ihan sydämmen kyllyydestä, ja sen kyllä koirista näki, että kesä on ollut kuuma ja tekemistä vähän. Saimpa jopa pitkästä aikaa roikkua oikein urakalla meidän fiksun ja aikuismaisen koiraherran hihnanpäässä yrittäen jotenkuten pysytellä pystyssä, kun Luka oli sitä mieltä, että nyt mennään eikä meinata, ja etsitään ne kaikki makkarat taskussa puun juurelle kyykkyasentoon eksyneet koiraihmiset. Lukasta tuntui olevan hauskaa myös kokeilla tulisiko noista makkara-automaateista makkaraa vähän sukevampaan tahtiin, jos aina välillä läppää tassulla. Huh huh sanoo ohjaaja, joka luuli omistavansa aikuistuneen ja järkeistyneen 5-vuotiaan hyvin käyttäytyvän uroskoiran. Onhan se hyvä, että ohjaajallekin jotain uutta valkeni treeneissä :S Haukuttaakin koiria yritettiin mutta eihän sieltä juuri tullut kuin sellaista pihinää ja puhinaa. Janen eduksi on kuitenkin sanottava, että paikan hakeminen haukussa ei ollut aivan niin karmaisevaa härdelliä kun se on välillä ollut.

Treenin jälkeen olikin sitten vähän puulla päähän lyöty olo. Tässäkö se nyt taas sitten oli?! Miten tästä eteenpäin?! Opittiinko tässä nyt jotain?! Onko koirat koko aikana oppineet mitään?! Onko ohjaaja oppinut mitään!? Pitäisikö ilmaisua vaihtaa?! Onko tässä haun harrastamisessa mitään järkeä, kun aina saa alottaa alusta?! Päästäänkö tässä ikinä eteenpäin?!

Jep, jep, että tällasia ajatuksia tällä kertaa... Kyllähän mä toki tiedostan, että haussa yritetään iskostaa koiran takaraivoon, tiettyä tapaa työskennellä hakualueella, ja jotta tämä tapa sinne koiran pääkoppaa iskostuisi, niin tarvitaan vaan toistoja toistojen perään, ilman sen kummempaa uuden oppimista, MUTTA KUN SE VAAN ON NIIN HANKALAA PYSYÄ MOTIVOITUNEENA KUN EI NÄY MITÄÄN EDISTYSTÄ! Se on ihan eri juttu tokossa ja agissa, kun se edistys tulee hetki hetkeltä ja toisto toistolta välittömästi näkyviin.

Tällä viikolla oltiinkin sitten myös Janen kanssa viimeisissä agitreeneissä. Päästiin ottaan Janen kanssa puomia, jota ei oltu vielä kertaakaan ennen otettu. Jane lähti oma-aloitteisesti innokkaasti kiipeämään puomille ja suorittikin esteen ihan kivasti. Janea tuntuu häiritsevän kamalasti jos mä otan sitä pannasta kiinni. Se on sille selvästi epämiellyttävää ja pakottavaa, kaikki kiva loppuu ja suorittamisesta tulee pakkoa. En harrasta juurikaan sellaista koiran riuhtomista pannasta tai hihnasta, joten se on Janelle tietysti outo kokemus, kun takerrun sitä pannasta ja ohjaan fyysiesti voimakkaasti sitä tekemään jotain. Sen lisäksi se on aina ollut tosi herkkä hihnan kosketukselle ja valjaillekin, joten kai se vaan jotenkin on siitä kertakaikkisen epämiellyttävää. Tämä epämiellyttävä juttu on ollut siis läsnä ainakin keinulla ja puomilla, joilla on pitänyt pitää huoli siitä, että koira ei tipahda alas. Tällä kertaa tajusin ohjaajan avustuksella, että voin pitää myös hihnasta heti pannan läheltä kiinni, ja voi kun sujui puomikin ihan kuin vettä vaan kun ei emäntä roikkunut pannassa!

Tämän lisäksi otettiin kolmen aidan yhdistelmää, jossa piti harjoitella välistä vetoa. Sehän oli helppo nakki, Jane ei missään vaiheesa yrittänyt hypätä esteitä väärin, vaan tuli aina sinne minne pyysin ja hyppäsi siitä mistä pyysin. Janen hyppytekniikka ei tälläkään kertaa ollut aivan kohdillaan, vaan rimat putoilivat välillä. Asia kuitenkin muuttui parempaan suuntaan kun itse vaan tein isompia kaarteita ja annoin Janelle enemmän tilaa valmistautua hyppyyn. Oma välistäveto tekniikka kaipaa myös todennäköisesti harjoitusta.

Sitten otettiin vielä A ja putki peräkkäin. Aa otettiin ensin ja siitä sitten ohjausta putkeen, niin että välillä ohjattiin putken toiseen päähän ja välillä toiseen. Vasemmalta ohjattuna vasempaan päähän putkea oli taas helpompi mennä kuin toisin päin, mutta oikeakin sujui lopulta yllättävän hyvin! Aalla Janella oli vähän vaikeuksia pysähtyä loppukontaktiin, muuten oli ihan hyvää yhteistyötä. Lopuksi otettettiin vielä kaikki esteet: puomi, kolme aitaa, A ja putki peräkkäin ja hienostihan se meni ja vielä pari toistoa ilman puomia. Ja olihan meillä kivaa kun päästiin vähän pidempään esteitä läpi juoksemaan!