maanantai 23. elokuuta 2010

Hyvä treeni metsässä

Kyllä sieltä kuopankin pohjalta nähtävästi ylös pääsee ja tunnelin päässäkin valoa alkaa pilkottamaan. :)

Pidettiin tänään pienellä porukalla hakutreenit ja hyvät treenit olivatkin. Menin itse jo vähän etukäteen treenipaikalle ja tein koirille esineruudun (, jota ollaan tehty hyvin vähän). Hain koirat yksitellen autosta ja piilotin molemmille kolme lelua ruutuun. Yhden eteen, yhden keskelle ja yhden taakse. Molemmat koirat toivat kaikki kolme lelua, ilman mitään ongelmia. Pistot ei kyllä ollu suoria, joten alueen läpikäyminen järjestelmällisesti ois ollut aika vaikea homma, jos ei olisi tiennyt esineiden sijaintia. No pääasia oli kuitenkin, että niitä leluja sieltä nousi, ja että molemmat lähtivät niitä heti minulle kiikuttamaan. Luka tiputti leult jalkoihin, Janelta pyysin oikeaoppista luovutusta joka sujui ihan kohtalaisesti. Pitäs jatkossa treenata erikseen tuota luovutusta, ettei mene esiineen löytymisonni siihen, että aletaan jotain luovutusta hinkkaamaan.

Esineruudun jälkeen hakutreenit. Molemmat koirat etsivät "kuusi miestä". Koiria haukutettiin ensin ennen hakualueelle menoa. Molemmat haukkuivat myös metsässä yhtä haukkua. Haukut olivat ihan kohtuullisen hyviä, hyvä me. Janelle miehet olivat helpoissa paikoissa, mutta valmiina. Tällä tavalla yritettiin saada pistoihin suoruutta. Hämmennystä teetti mm. se pitääkö kyykyssäkin olevaa miestä haukkua vai vain seisovaa :D Molemmilla oli valtavasti intoa ja se näkyi myös vähän maalimiehellä olessa. Käytös ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen sikamaista, joten uskon sen jäävän pois ajan myötä.

Parannusta viime viikon treeneihin oli mielestäni huimasti. Ehkä se vaan tarvi sen yhden mieleenpalautuskerran, kun taukoa oli ollut pitkästi. Koirat haukkuivat paremmin. Koirat näyttivät tietävän mitä ollaan tekemässä ja mitä maalimiehellä pitää tehdä.

Ei muuta kuin treeniä, treeniä!

Ei kommentteja: