Eilen oli taas viikottaiset agility treenit. Näin loppukesästä agilityryhmämme on kutistunut varsin pieneksi ja viimeisissä kaksissa treeneissä meitä onkin ollut kokonaista kaksi koirakkoa treenaamassa. Mikäs siinä kun on puolitoistatuntia treeniaikaa ja kouluttajalla aikaa keskittyä meidän kanssa ratojen, ohjauskuvioiden ja yksittäisten esteiden suorittamisen hiomiseen.
Tällä kertaa aloitettiin ohjaajien lämmittelyllä. Kaikenmoisia lämmittelykuvioita kouluttaja keksikin meidän pään menoksi. Kelikin oli aika kuuma ja lämmittelyn jälkeen tunnelmat olivat jo suorastaan kiehumispisteessä. Siitä sitten juomatauon kautta rataa opettelemaan. Tehtiin jo hieman pidempiä ratapätkiä. Kaiken kaikkiaan tehtiin kaksi tai kolme erilaista pätkää. Saatiin myös kokeilla samaa pätkää erilaisilla ohjauskuvioilla mm. viskileikkaus oli käytössä sekä pakkovalssi.
Jane teki hyvää työtä kuumasta kelistä huolimatta. Intoa piisas niin kuin aina. Kontaktit meni hyvin ja pöydälle pysähdyttiin. Jane seurasi tällä kertaa jälleen tarkasti ohjausta ja yhteistyöstä tuli mukava fiilis mutta minulla olisi taas petrattavaa! Unohdin joka ikisellä pätkällä ainakin kerran vähintään yhden esteen nimen tai huusin väärän esteen nimeä. Muun muassa huusin putki kun koiran piti hypätä esteen yli jne... Kyllä siinä jo Janekin kääntyi hölmistyneenä katsomaan ohjaajaa, kun ei ollut radalla putkea lähimaillakaan :/. Seuraavalle kerralle ohjaajan on siis opeteltava esteiden nimet. Lisämääreenä vielä ohjaajan tulee opetella ne nimet, joita hän itse käyttää eikä niitä mitä yleisesti käytetään tai mitä treenikaveri käyttää... :/

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti